torstai 3. elokuuta 2017

Pallas 2017 - Hikeä, hampurilaisia ja yksille

Viimeiseen aamuun heräsin samassa hengessä kuin oli koko edellinen päivä sujunut: hikisenä. Yötön yö lämmitti, aurinko paistoi ja teltassa lämpötila oli varmasti lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Kello ei ollut vielä viittäkään, joten yritin taistella epätoivoisesti unta tavoitellen vielä hetken. Ennen seitsemää oli pakko luovuttaa ja todeta, että liian hiki. Anna oli todennut samaa, ja koska lämmöstä huolimatta mäkärät olivat edelleen seuranamme, emme jääneet kovin kupeksimaan, vaan olimme rinkat selässä viimeisellä etapilla jo puoli yhdeksän. Samoihin aikoihin kodassa väki alkoi vasta heräillä. Pannahisen viileässä kodassa nukkuneet porvarit.

 Rihmakurusta löytyi vielä reilusti lunta. Tarmo huvitteli laskemalla siinä mäkeä.



Aika monta päivää se vaati, mutta jossain vaiheessa se rauhoittuu Tinttikin.


Reissun viimeinen tankkaus. Anna juotti koirille herkkuvettä, jota suorastaan jonotettiin.

Viimeisiä nyppylöitä.

 Autolle pääseminen jotenkin tuntui ilahduttavan myös koiria. Koskapa olimme lähteneet liikkeelle perin ajoissa, pääsimme autolle jo puolilta päivin. Availimme auton ja häkkien ovet, ja nelijalkaiset sankarimme varmistivat melko nopeasti, etteivät jää kyydistä. Huuma hyppäsi määrätietoisesti kuskin paikalle. Varmasti sillä oli joku hieno suunnitelma seuraavasta kohteesta.


Jotta seikkailut eivät vielä olisi olleet ohi, ajelimme takaisin Ouluun Äkäslompolon ohittavaa reittiä. Tämä suorastaan pakotti meidät vierailemaan Jounin kaupassa. Haaveeni hampurilaisesta ja limpparista toteutuivat myös. On se jotenkin aina maastoreissun jälkeen hieman erikoista saada ruoka valmiiksi eteen tarjoiltuna. Ei tarvitse lämmitellä retkikeitintä eikä tiskata astioita. 

 Tässä poseerataan Jounin kaupan porolla.

 Tässä syötiin haNpurialaisia ja muuta roskaa. 

Ouluun päästyämme yritimme tehdä itsestämme jälleen ihmisten näköisiä. Saunaa, suihkua, puhtaita vaatteita ja muita ylellisyyksiä. Vaikka reissu painoi jaloissa, suoritimme vielä etapin nimeltä "yksille". Laitoin vallan mekon päälle ja kävin halaamassa Toripolliisia.

 Tässä halasin Toripolliisia.

 Tässä me oltiin yksillä.

Miten tämän kaiken nyt sitten tiivistäisi? Millainen fiilis jäi? Mitä opin?
* Seura oli erinomaista. Ja söi jopa kantarelleja!
* Suklaata ei ole reissussa koskaan liikaa.
* Kuivatut lihat ja kasvikset onnistuivat taas yli odotusten. Tälle vahva suositus!
* Vesi tunturissa on maailman parasta. Ei vedä mikään vertoja sille, kun saa täyttää pullon kylmästä, virtaavasta purosta vedellä, joka ei maistu miltään.
* Polkka ja Huuma ovat erinomaisia retkikavereita. Vaivattomia ja helppoja. Tintistä saa olla koko ajan vähän huolissaan, että juokseeko liikaa ja meneekö tassut rikki (ja vähänhän ne meni). Hinku 10 vuotta alkaa olla hiukan vanha. Kyllä se mukana jaksoi, mutta lepäsi paljon ja aina mahdollisuuden tullen. Se olisi varmaan ollut ihan yhtä onnellinen, jos olisi saanut tämän ajan nukkua kotona sängyn alla. Että voipi olla, että tämä reissu jäi Hinkun viimeiseksi pidemmäksi vaellukseksi. Minua se hieman surettaa, mutta onneksi Hinkua ei.
* Pallas - Hetta- reitti on minun makuuni liian paljon käytetty. Paitsi että ihmisiä tuli vastaan liikaa, minua häiritsi merkittävästi liian selvät ja leveät polut. Mahdollisuus eksymisen jännään jäi kokonaan saavuttamatta. Vaikka reissu oli kiva, tuonne tuskin enää liikahdan uudelleen.

Mitäs sitten tehtäisiin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti